Anna lapsellesi päivä.
Saatat yllättyä ja nauttia siitä itse.
Riippumatta siitä, mikä on syysi vierailla Prahassa, hyvin usein perheen pienet jäsenet unohdetaan. Matka Prahan eläintieteelliseen puutarhaan korvaa sen ja antaa junioreille jotain kerrottavaa ystäville palattuaan kotiin, ja tekee sinun ja heidän matkasta ikimuistoisen ja erityisen. Ja koskaan ei tiedä, saatat pitää siitä itsekin. Mutta pieni varoitus, varaa siihen aikaa, itse asiassa vara koko päivä tälle reissulle, Prahan eläintarha ei juosta läpi parissa tunnissa.
Kymmenen kärki
Eläintarha ulottuu aina vuoteen 1881, vaikka sen ovensa virallisesti avattiin 28. syyskuuta 1931, Google ja Wikipedia voivat tarjota sinulle kaikki tilastot ja muut tiedot tarvittaessa. Se on sijoittunut useaan otteeseen koko maailman eläintarhojen kymmenen parhaan joukkoon, matkalehdissä äänestyksissä, vierailijoiden ja alan eri asiantuntijoiden toimesta j.ne.. Jos vietät päivän eläintarhassa, ymmärrät miksi. Itse käyn siellä pari, kolme kertaa vuodessa. Ja kuten kaikissa eläintarhoissa millä on vähän tasoa, siellä on paljon muutakin kuin pelkät eläimet. Pelkästään Prahan maisemat ovat aivan mahtavat, ok tiedän, Prahassa on aika monta näköala paikkaa 🙂 Ja se on tietysti vähän rauhallisempi ja hiljaisempi verrattuna Prahan toisinaan erittäin hektiseen kaupunkielämään, siis taukoa sielulle. Sinne on suhteellisen helppo matkata julkisilla kulkuvälineillä, ja kesäisin sinne pääsee jopa veneellä, jossa on erittäin tungosta, kaupungin keskustasta. Hemmottele siis jälkikasvuaan ja te unohtumaton päivä, josta tulet varmasti myös nauttimaan. 🙂
Copyright © 2023 yhalinen